YLE: Näin Suomi hillitsi turvapaikanhakijoiden "hallitsematonta virtaa" ? turvapaikkapoliittisen ohjelman tavoitteet suurelta osin saavutettu

13.06.2017

Joulukuussa 2015 hallitus lupasi hillitsevänsä maahanmuuttoa 80 turvapaikkapoliittisen toimenpiteen avulla. Yle listasi, miten hallitus on tavoitteisiinsa päässyt.

Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho on vaatinut pitkin hallituskautta lisätiukennuksia Suomen maahanmuuttopolitiikkaan. Sipilän hallitus on kuitenkin tiukentanut linjaansa ripeästi kahden ja puolen vuoden aikana.

Joulukuussa 2015 hallitus julkaisi 80 kohdan toimenpideohjelman (siirryt toiseen palveluun), jolla se pyrki katkaisemaan "turvapaikanhakijoiden hallitsematonta virtaa" Suomeen. Tavoitteena oli myös saada kustannukset hallintaan ja kotouttaa mahdollisimman tehokkaasti turvapaikan saaneet ihmiset. Ohjelma sisälsi pitkän listan maahanmuuttopoliittisen linjan tiukennuksia. Sitä kiiteltiin etenkin Perussuomalaisten riveissä, samalla kun oppositio ja ihmisoikeusjärjestöt kritisoivat esimerkiksi perheenyhdistämislain tiukennuksien kaltaisia toimenpiteitä.

Osa listatuista toimenpiteistä ovat toteamuksia jo voimassaolevista käytännöistä. Esimerkiksi kohta "väärien tietojen antaminen viranomaiselle vaikuttaa suoraan turvapaikan saamiseen" ei ole aiheuttanut toimenpiteitä, sillä väärien tietojen antaminen on luonnollisesti aiemminkin vaikuttanut turvapaikkaprosessiin. Osa toimenpiteistä koski erilaisten arviointien ja selvitysten laatimista. Lukuisia selvityksiä onkin tehty, vaikka kaikki eivät johtaneet käytännön muutoksiin.

Voidaan kuitenkin todeta, että hallitus on toteuttanut ohjelmaa määrätietoisella tarmolla. Haastateltavien mukaan lähes kaikki toimenpiteet ovat toteutuneet joko osittain tai kokonaan. Tavoite kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden järjestelykeskusten perustamisesta käy esimerkkinä tavoitteesta, joka ei toteutunut ollenkaan.

Yle kävi toimenpideohjelmaa läpi sisäministeriön kansliapäällikkö Päivi Nergin, maahanmuutto-osaston ylijohtajan Jorma Vuorion sekä Amnestyn tiedottajan Kaisa Väkiparran kanssa. Allaolevaan kuvaan on listattu turvapaikkapoliittisessa toimenpideohjelmassa lausuttuja tavoitteita, sekä niiden alle käytännön toimenpiteitä, mitä hallitus on tehnyt.

Lue lisää.

29.12.2017US: Ylen gallup: Nyt putosivatkin kokoomus ja SDP, Siniset nousee - "Siitä tuleekin oikea puolue"
12.12.2017Sinisten Mölsä: Vaikuttaminen tapahtuu hallituksessa
12.12.2017Mölsä: Hyviä budjettiuutisia Punkalaitumelle
11.12.2017Sinisten puoluekokous houkuttaa jäseniä Tampereelle
01.12.2017Sinisten Mölsä: Paperittomat -tervetuloa Helsinkiin
17.11.2017Sinisten ensimmäinen puoluekokous Tampereella joulukuussa
17.11.2017Sininen tulevaisuus puoluerekisteriin - kiitos suomalaiselle 100-vuotiaalle demokratialle
16.10.2017Sininen puolue perustetaan
11.10.2017Sinisten Terho: Kannattajakortit kasassa
28.09.2017PS: Mölsä, Prihti ja Seppä perustivat Sinisen ryhmän

Siirry arkistoon »