VM: Julkisen talouden vahvistamista tulisi jatkaa

04.02.2019

Valtiovarainministeriö4.2.2019 9.00 

Valtiovarainministeriön virkamiespuheenvuoro: Julkisen talouden vahvistamista tulisi jatkaa

Valtiovarainministeriö on julkaissut tulevan vaalikauden talous- ja hallintopolitiikan lähtökohtia käsittelevän virkamiespuheenvuoron ”Uudistuva, vakaa ja kestävä yhteiskunta”. Julkaisussa valotetaan tulevan vaalikauden kehitysnäkymiä ja keskustellaan keskeisistä haasteistamme sekä niihin liittyvistä politiikkavalinnoista.

Suomi on ollut menestystarina kuluneen sadan vuoden aikana. Seuraavien vuosien ja vuosikymmenten aikana Suomella on kuitenkin edessään monia vaikeita ongelmia, kuten ilmastonmuutos, väestön ikääntyminen, teknologinen murros ja korkea rakenteellinen työttömyys. Lisäksi julkisen talouden puskurit seuraavan taantuman varalle ovat ohuet eikä kestävyysongelmaa ole vielä ratkaistu.

Poliittisilla päätöksillä voidaan uudistaa yhteiskunnan rakenteita siten, että yhteiskunnan voimavarat kohdentuisivat tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi meidän tulisi käyttää teknologisen kehityksen ja digitalisaation tuomat mahdollisuudet hyväksemme.

Lue koko tiedote tästä.

11.02.2019US: Riita "sote-jarrutuksesta": Nyt tuli vahvistus Paula Risikolta
04.02.2019VM: Julkisen talouden vahvistamista tulisi jatkaa
24.01.2019Mölsä: Muutama totuus tämän hallituksen aikaansaannoksista
21.01.2019Sinisten uutiskirje 21.1.2019
14.01.2019Sinisten EU-ohjelma: Vähemmän, mutta parempaa EU:ta
29.12.2018Sinisten uutiskirje 52/2019
17.12.2018Pirkanmaan Sinisten lista vahvistui naisilla
15.12.2018Sinisten uutiskirje 50/2018
02.12.2018Sinisten uutiskirje vko 48/2018
11.11.2018Sinisten uutiskirje vko 45/2018

Siirry arkistoon »