Hyvää kesää!

02.07.2018

On tullut aika hengähtää hetkeksi ja siksi seuraava uutiskirjeemme saapuu vasta lomien jälkeen
elokuussa.

Sote-uudistus lykkääntyy – Siniset pitää edelleen huolta suomalaisten palveluista

Siniset ovat yksimielisesti hyväksyneet sote-uudistuksen lykkääntymisen.
Uudistusta on lykännyt opposition härski viivytystaktiikka ja puoluepolitikointi. Haluamme kuitenkin edelleen uudistaa hyvinvointivaltiota. Ihmiset ansaitsevat paremmat sote-palvelut ja alueellisen tasa-arvon palvelutarjonnassa. Samalla kustannusten pitää pysyä kurissa. Tavoitteenamme on siis edelleen parempaa ja tehokkaammin. Palveluita uudistetaan ihmistä, ei puolueita varten.

Yhteinen maahanmuuttopolitiikka puhuttaa Euroopassa

Tällä viikolla EU-maiden huippukokouksessa puhutaan erityisesti
maahanmuuttokysymyksistä. EU:n ulkopuolella sijaitsevat turvapaikkahakemusten
käsittelykeskukset, joita siniset ovat ehdottaneet alusta asti, ovat yksi kuuma
aihe. On upeaa, että sinisestä maahanmuuttopolitiikasta on tulossa
eurooppalaista valtavirtaa.

Maailman pakolaiskysymystä ei voi ratkaista siirtämällä väestöä Eurooppaan.
Sampo Terho linjasi tuoreessa blogissaan, että Euroopan on yhdessä otettava
siirtolaisuus vahvemmin hallintaan. Koko turvapaikkaprosessi tulee siirtää EU:n
ulkopuolelle. Näin torjumme ihmissalakuljetusta ja Euroopan maiden
sosiaaliturvajärjestelmien väärinkäyttöä.

- Yritämme sovittaa yhteen kahta yhteen sovittamatonta käytäntöä: avoimia
rajoja ja kaikkien nauttimia hyvinvointipalveluja. Tätä periaatetta noudattaen
me olemme houkuttelevia nimenomaan kouluttamattomien siirtolaisten
sosiaaliselle maahanmuutolle, ja taas luotaantyöntäviä koulutettujen osaajien
työperäiselle maahanmuutolle. Lue lisää Sampon ajatuksia täältä

Siniset kiertävät Suomen kesässä

Sinisten kansanedustajat ja ministerit kiertävät eri puolilla Suomea monissa
kesätapahtumissa heinä-elokuun aikana. Sinisen tulevaisuuden kotisivuilta voit tarkistaa kalenterista aikatauluja. Kansanedustajat päivittävät tapahtumista tietoa myös Facebook-sivuilleen, joten muista seurata sinisiä kansanedustajia myös somessa. Porin SuomiAreenassa olemme läsnä 16.-20.7. monissa tapahtumissa, keskusteluissa ja omalla telttapaikalla tapahtumatorilla. Tervetuloa jututtamaan ihmisiä ja kertomaan kuulumisia!

Sinisten eduskunnan henkilökunta ja puoluetoimiston väki lomailevat porrastetusti myös heinäkuussa, joten kaikkia ihmisiä ei ehkä tavoita. Pyrimme kuitenkin siihen, että joku olisi tavoitettavissa ja vastailemassa posteihin.  

Aurinkoista, auvoista ja tietenkin Sinistä kesää,

Sininen tulevaisuus



11.11.2018Sinisten uutiskirje vko 45/2018
10.11.2018Unilääkäri Olli Polo lähtee ehdolle eduskuntavaaleihin sinisten listoilla Pirkanmaalla
10.11.2018Pirkanmaan Siniset asetti ensimmäiset eduskuntavaaliehdokkaansa - joukossa tunnettu yllätysnimi
08.11.2018Mölsä: Pohjoistuuli alkaa puhaltaa!
03.11.2018Mikä on GCM?
27.10.2018Sinisten uutiskirje
19.10.2018Sinisten uutiskirje
15.10.2018Sinisten uutiskirje 41/2018
05.10.2018Sinisten uutiskirje
10.09.2018Sinisten uutiskirje

Siirry arkistoon »