YLE: Pirkanmaan perussuomalaiset valtuustoryhmät rakoilevat - Punkalaitumelle syntyi Sininen ryhmä

26.09.2017

yle.fi/uutiset 26.9.2017

Sininen tulevaisuus -puoluetta ei ole vielä perustettu.

Punkalaitumen perussuomalaisten viiden hengen valtuustoryhmästä on lähtenyt kolme valtuutettua.

Kansanedustaja Martti Mölsän lisäksi uuteen Siniseen ryhmään lähtivät sitoutumattomat Ari Prihti ja Ville Seppä sekä kolme varavaltuutettua.

Asia kerrottiin virallisesti maanantaina illalla perussuomalaisten ryhmäkokouksessa. Punkalaitumen päätöksentekoon ei muutoksella ole Prihtin mukaan suurta vaikutusta, mutta muualle vaikutukset voivat säteillä.

– Monessa kunnassa pohditaan uuden ryhmän perustamista. Tämä voi rohkaista siihen, voi laukaista tilanteen. Päätös on vaikea, mutta sen tekemisen jälkeen helpottaa.

Yle Tampere selvitti syyskuun alussa perussuomalaisten valtuustoryhmien tilannetta. Tällöin useita perussuomalaisia oli jättämässä puolueen Parkanossa ja Akaassa. Tampereella perussuomalaisten ryhmä erotti kansanedustaja Tiina Elovaaran elokuussa.

Tunnelma on vielä nyt pääosin odottava, koska perussuomalaisista eronneiden kansanedustajien suunnittelemaa Sininen tulevaisuus -puoluetta ei ole vielä perustettu.

26.07.2018IL: Näkökulma: Väännetään nyt rautalangasta niillekin, jotka eivät tilastoja usko - suuri joukko suomalaisia on saanut ihan oikeita töitä
02.07.2018Hyvää kesää!
18.06.2018Sinisten uutiskirje vko 24/2018
05.06.2018Sinisten Mölsä: Kojamo listautuu pörssiin - yleishyödyllisyyden varjolla taottu rahaa ay-pomoille
22.05.2018Sinisten Mölsä: Suomi on kasvu-uralla ... vielä
16.05.2018Sininen tulevaisuus on uudistusmielinen konservatiivipuolue
04.05.2018Sinisten uutiskirje vko 18/2018
26.04.2018Martti Mölsä talousvaliokunnan puheenjohtajaksi
21.04.2018Sinisten uutiskirje vko 16/2018
12.04.2018Sinisten Mölsä: Ylivelkaantuneiden asema paranee vihdoinkin - talous-ja velkaneuvontaan lisää panoksia

Siirry arkistoon »